Tuntu välillä siltä, ettei aika kulu millään, mutta johonkin ne neljä kuukautta kumminkin sujahti, matkaa suunnitellessa ja töitä painaessa. Ja niinku asiaan tietysti kuuluu niin nyt sunnuntaiaamuna, lähdön aattona, minä heräsin muutaman tunnin unen jälkeen siihen, että kurkkuun on yöllä muuttanu siili ja nenä kuvittelee itsens Niagaraksi. En uskaltanu nukkua enää ollenkaan siinä pelossa, että hetkenpäästä herään vielä huonommassa kunnossa, joten sen pari tuntia mitä töihinlähtöön oli aikaa niin vetelin finrexiniä ja kourallisen muita nappeja ja jauheita, en nimittäin ajatellu kauheesti reissussa sairastaa!

Mun töissä ollessa ja jatkaessa samalla ruokavaliolla millä aamulla alotin, Jesse vei kissat hoitoon ja kävi apteekissa tekemässä viimehetken täydennyksen. Meillä oli siis käsimatkatavaroissa kävelevä apteekki ja mietittiin jo, että näytetään turvatarkastuksessa varmaan huumekuriireilta. Minkäänlaista hämmästystä epäilyttävä läjä lääkkeitä ei kuitenkaan missään vaiheessa herättäny. Sunnuntai-illan osalta tultiin siihen tulokseen, ettei taida kannattaa yrittää nukkua ollenkaan, aikaa olis ollu vaan pari tuntia. Hengailtiin siis vaan sohvalla ja lähinnä panikoitiin viimeisten pakkausjuttujen kanssa, sitä kun ei tietenkään voi hoitaa etukäteen koskaan valmiiksi...Neljän jälkeen soiteltiin taksikyyti hakemaan ja päästiin reissunpäälle.

    Helsinki-Vantaalla hengailua, ei pahemmin ruuhkaa ollu!

Lennot meillä oli Norwegianilla ja ensimmäisen koneen nokka osoitti kohti Lontoon Gatwickin kenttää. Vähän oltiin myöhässä aikataulusta jäänestohommien takia, mutta meitä ei haitannu, Gatwickillä meillä oli kuitenkin reilu 7h vahtoaikaa, joten myöhästymisestä ei mitään pelkoa. Soittelin muuten tätä reissua varten lääkäriltä reseptin Aerinaze – nimiseen lääkkeeseen, joka avaa poskionteloita ja kai kaikkia muitakin onteloita ja onkaloita siinä samalla, ei siis pitäisi olla sitä järkyttävää päänsärkyä laskeutumisessa, mikä mulla joskus on ollut, kun pitempään lentää suuremmissa lentokorkeuksissa ja varsinkin flunssaisena. Jessellä taas on ongelmaa korvien kanssa, joskus ei lennon jälkeen kuule mitään moneen tuntiin! Me ei siis oikeen osata tätä paineentasaushommaa. Vedettiin molemmat sellaset napit huiviin hyvissä ajoin ennen lentoa, kun ovat pitkävaikutteisia! Minkäänlaisia ongelmia ei ollut Gatwickille laskeutumisessa, mutta vähän silti vielä jännitti tuo pitempi lento tämän asian osalta.

      Kaunis auringonnousu

Noissa pienissä koneissa ei ihan hirveesti tuota jalkatilaa ole. Mullahan ei oo mitään vaikeuksia minkään kokoisessa purkissa istua mun huimien 153cm:n kanssa, mutta pelkästään Jesseä katsominen ahdisti. Toinen joutuu istumaan selkä aivan suorassa ja polvet etummaisessa penkissä kiinni, senttiäkään ei pysty liikkumaan mihinkään suuntaan. Varmaan tosi kiva kattoo kun minä pyörin kaikkin ilmasuuntiin...

Koneessa otettujen pikku päikkäreiden piristämänä ulostauduttiin koneesta. Kaikkien Norwegianin jatkolennolla USA:han matkustavien piti olla yhtydessä kentän henkilökuntaan ja heti päästiinkin jonottamaan ESTA/Visa/Passitarkastukseen. Kaikkien Yhdysvaltoihin ilman viisumia matkustavien pitää täyttää etukäteen ESTA lomake, se hoitui kätevästi netissä jo kuukausia sitten. Kun ESTAt oli meidän osalta todettu hyväksytyiksi ja matkustuslupa rapakon toiselle puolelle oli todistettavasti olemassa niin päästiin taas turvatarkastukseen ja sen jälkeen tutkimaan Gatwickin kenttää. Vähän joutui miettimään että mitenkä sitä Lontoota nyt puhuttiinkaan pitkästä aikaa, kieli on molemmilla ihan solmussa vähän vieläkin mutta kaipa me ihan ymmärretyksi kuitenkin tultiin. Muutamat naurunremakat saatiin tästä sönkkäämisestä kuitenkin aikaseksi :D.

Gatwickin kenttä oli kyllä pieni pettymys molemmille. Me ajateltiin, että saadaan helposti kulumaan siellä se 7h kun kierrellään, syödään hyvin ja juodaan hyvin, mutta kierros oli tosi nopeesti tehty. Vaikka portteja on reippaasti enemmän kun kotoisalla Helsinki-Vantaalla niin kaikki muu toiminta on keskittynyt yhteen ja samaan keskustaan kentällä, tosin kahteen kerrokseen. Kaikki ihmiset siis pakkautuvat samaan paikkaan ja fiilis on tosi rauhaton. Siinä missä Helsinki-Vantaalla makoiltiin ihanilla torkkutuoleilla muutaman ihmisen ympäröimänä niin Gatwickilta sai etsimällä etsiä edes jonkinlaista istumapaikkaa. Portillekaan ei voinut mennä hengailemaan, kun sen numero ilmoitettiin vasta boardingin alkaessa, siellä tilaa olisi kyllä ollut. Turvatarkastuksen jälkeen ei myöskään ole minkäänlaisia tupakointipisteitä, mikä otti etenkin Jesselle vähän luonnon päälle. Avoin nettikään ei toimi ihan tuosta vaan, vaan liittymällä Gatwick klubiin sai 90min ilmaista WiFi aikaa ja jos sitä hausi enemmän sitä oli ostettava. Säästettiin kuitenkin rahamme tässä ja selvittiin ilman nettiä!

 Mannertenvälinen lento istuttiinkin sitten Norskin 787-9 Dreamlinerissa, joka oli huima parannus edelliseen verrattuna! Jesselle jäi jopa muutama sentti liikkumatilaa! Kaikilla on edessään kosketusnäyttöruudut, josta löytyy pelejä, elokuvia, tv-sarjoja, dokumenttejä, ajantasainen kartta siitä missä ollaan menossa jne. Tuon ruudun kautta tehtiin myös kaikki juoma- ja napostelutilaukset koneessa! Valittiin vaan ostoskoriin tuotteita, maksuvaihtoehdoksi joko piikki auki tai luottokortti samantien, sitten höylättiin korttia ruudun alalaidassa ja tadaa, kohta henkilökunta kiikuttaa viinit ja viskit nenän eteen. Just oikeenlaista palvelua tämmösille antisosiaalisille suomalaisille junteille!=D

Hyvistä puitteista huolimatta 9h40min on pitkä aika istua lentokoneessa. Vähän väliä sytyteltiin turvavyövaloa turbulessin takia, ja jos vieressä istunut vanhempi humalainen ja TODELLA ärsyttävä mieshenkilö suinkin oli sattunut nukahtamaan, ei sitä halunnut missään nimessä herättää. Kauheesti ei tullut liikuttua omalta paikalta siis mihinkään. Usko meinas loppua molemmilta siinä vaiheessa kun 3h oli matkaa jäljellä. Päivä oli ollut jo siihen mennessä tosi pitkä ja edessä oli vielä kaikenlaiset maahantulotarkastukset Miamin päässä.

Loppumatkasta koneessa jaettiin kaikille Customs Declaration lomake, eli lomake tullia varten. Käytännössä siinä kysyttiin aivan samoja kysymyksiä kun ESTAssa. Loppulento ja laskeutuminen sujuivat ilman onglmia, paineet päässä pysyi hyvin kurissa molemmilla, voin siis suositella tuota Aerinazea lämpimästi!

Laskeuduttuamme Fort Lauderdalen kentälle alettiin ensimmäisenä jonottaan automaattiseen, itsepalveluperiaatteella toimivaan tarkastukseen. Jonotus kesti puolisen tuntia, helppo homma. Heti sen jälkeen jonotettiin uudestaan virkailijan tekemään tarkastukseen, ja se olikin toteutettu aivan päin honkia. Jonotus kesti yli tunnin, ja aivan samat asiat tehtiin kun itsepalvelunakin. Itse virkailijan tapaaminen oli läpihuutojuttu, mitään ei tarvinnu edes puhua. Tässä vaiheessa oltiin oltu Miamissa jo melkeen kaks tuntia, mutta edes laukkuja ei vielä ollu saatu. Virkailijasta selvittyämme löydettiin kuitenkin laukutkin ja päästiin ulos lämpimään, kosteaan Miamin iltaan. Arvottiin, että otetaanko hotellille taxi vai Airport Shuttle, joka ottaa kyytiin muitakin matkustajia, ja tipauttelee omiin majapaikkoihinsa. Shuttle voitti hintakilpailun mennen tullen, joten sillä sitten tultiin South Beachille Catalina Hotel & Beach Club -nimiseen majapaikkaan. Huone on tosi siisti, ei valittamista siinä, ikkunan alla on vaan katu, joka yllättäen on täynnä elämää 24/7 ja äänet sieltä kuuluu kyllä täysin läpi, täällähän ei tunneta moninkertaisia ikkunaruutuja tai näköjään edes ihan tiiviitä ikkunoita =D. Tässä väsymystilassa sillä tosin ei oo mitään merkitystä. Huone on myös ilmastoinnista huolimatta tosi kuuma ja kostea, mutta taitaa kuulua asiaan täällä päin maailmaa. Mulle se sopi sitä paitsi hyvin, olin ehkä pienessä kuumeessa kaikista flunssalääkkeistä huolimatta kun paleli jatkuvasti. Tai sitten olin vaan yliväsyny, koska viimeisen 50h:n aikana ennen hotelliin pääsyä olin nukkunu 4-5h 10-30minuutin pätkissä.

Päästiinhän me pihalle viimeinkin sieltä kentältä, suihkuun ja nukkumaan!

      Saatiin omat sängytki =D