Taas herättiin ennen kellon soimista, noin seittemän aikaan. Ei tänne oo tultu nukkumaan! Vietettiin kuitenkin tällä kertaa sellanen hidas aamu, kun ei ollut minnekään kiire. Mentiin taas Maxineen aamupalalle, molemmat valittiin perin amerikkalaiseen tapaan vohveleita!

1517425751745.jpg

Täällähän on ihan kummallisiakin makuyhdistelmiä, Jesse halusi ehdottomasti kokeilla vohveleita pekonin kanssa...

1517425752878.jpg

Päivä valkeni vähän eilistä pilvisempänä, joten pitkäthousut ja -hihat oli taas tarpeen. Shoppailtiin ensimmäiseksi edullisessa kenkäkaupassa, hinnat alunperinkään ei olleet päätähuimaavat, mutta saatiin vielä -50% toisesta kenkäparista, kun ostettiin yhdet. Molemmat siis käveltiin tyytyväisinä kaupasta ulos. Sitten vielä sekatavarakaupaan metsästämään vedenpitäviä kertakäyttökameroita. Takaisin hotellille kävellessä alkoi tuntumaan, että ehkä ne pitkäthousut ja nahkatakki oli pikkuisen liikaa, viileähkö aamu oli muuttunut Floridan lämpimäksi keskipäiväksi ja aurinko porotti suurimmaksi osaksi aikaa ihan kunnolla. Pikaisen vaatteidenvähennysoperaation jälkeen mentiin alas Maxineen drinkeille ja auringosta nauttimaan, bikineissäkin olisi poolilla tarennut nyt oikeen hyvin, mutta meillä ei ollut kauheasti enää aikaa, joten tyydyttiin istumaan mukavilla nahkasohvilla ja grillaamaan omaa nahkaa. Lori ei ollut tarjoilemassa meille aamulla eikä päivällä, ja tajuttiin muutenkin, ettei se mun moka eilen ollutkaan niin paha kuin luultiin. Maxinessa, kuten todella monessa muussakin turistien suosimassa paikassa täällä, kaikkiin hintoihin on jo lisätty palvelumaksu. Maxinessa se on 14% eli aika vähän, yleisempää on että se on 20%:n luokkaa. Tippiähän kuuluu antaa täällä ravintoloissa normaalisti 15%-20% riippuen palvelun tasosta. Tänään sitten tipattiin tarjoilijaa heti aamusata sen 14%:n lisäksi ja palvelu olikin ensiluokkaista, kun mentiin päivällä drinkeille.IMG_20180131_131235.jpg

Nyt on vihdon alkanu tajuamaan että täällä sitä oikeesti ollaan! Ja ollaan muuten molemmat ihan rakastuttu Miamiin! <3 Molemmat fiilistellään ja hymyillään koko ajan, edes Jesseä ei ahdista tää väenpaljous niinkun yleensä! Täällä on ihan hirveesti turisteja tietty, mutta ehkä se on vaan hyvä asia tällasille alotteleville matkailijoille. Nää on nähny ihan kaiken, eikä mikään mitä me sekoillaan enää yllätä ketään täällä.

Nautittiin auringosta parien drinksujen verran, mutta sitten pitikin jo lähteä laittautumaan. Edessä oli biitsibileet tulevien risteilykavereiden kanssa! Bileet pidettiin Clevelander hotellissa Ocean Drivella ja sen edustalla rannalla. Me vietettiin lähes koko ilta Clevelanderin allasbaarialueella, käytiin tosin kuvauttamassa itsemme kaikkien muiden metallipäiden kanssa rannalla. Muistikuvat on vähän hataria loppuillasta, on nimittäin aika petollista kun drinkkien oston yhteydessä kysytään, että haluatko juomaan lisää viinaa 2$:lla. Kyllähän suomalainen sen ottaa! Ei välttämättä kannattais ainakaan kovin montaa kertaa....mutta hauskaa oli, hevikaraoke soi, tavattiin uusia tyyppejä ja selvittiin vielä hotellillekin! Seuraavana päivänä alkaa siis maailman kovin risteily, 70000tons of metal eli 70000tonnia metallia! Sitä varten tänne tultiin!

IMG_20180131_161130.jpgIMG_20180131_174705.jpgIMG_20180131_205323.jpg

1517455211057.jpg

1517455206559.jpg

1517455209108.jpg